
ScanCargo ApS otti Opterin käyttöön
Toivotamme tervetulleeksi ScanCargon, joka käyttää nyt Opteria! ScanCargon seitsemän…
Cecilia Haleen on yksi Opterin asiakastuen asiantuntevista työntekijöistä.
Osana tukitiimiämme hän on vastannut asiakkaiden kysymyksiin ja tarjonnut heille tukea jo kahden vuoden ajan. Cecilia kertoo viihtyvänsä työssään hyvin.
Mitä työpäiväsi sisältää?
Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia, mutta tavallisena päivänä pääasiassa vastailen puhelimitse ja sähköpostitse tuleviin tukipyyntöihin. Useimmiten pystyn auttamaan asiakasta heti, mutta joskus ongelmat vaativat selvittelyä esimerkiksi taitavien kehittäjiemme tai tiimin muiden jäsenten kanssa. Vaikka en aina pysty ratkaisemaan ongelmaa välittömästi, voin kirjata ylös tiedot, joita tarvitaan sen perinpohjaisempaan tutkimiseen.
Mikä on parasta Opterilla työskentelyssä?
Kivat ja huomaavaiset kollegat! Kaikki auttavat toisiaan niin auliisti, etten ole kokenut vastaavaa aiemmissa työpaikoissani. On myös mukavaa, kun pystyy auttamaan asiakasta ja ratkaisemaan tämän ongelman. Jos asiakas on tyytyväinen samaansa apuun, voin itsekin olla tyytyväinen.
Työskenteletkö parhaillaan jonkin kiinnostavan projektin parissa?
Tukitiimimme on alkanut kehittää vaihtoehtoa tavalliselle tuelle asiakkaille järjestettävien webinaarien muodossa. Ne ovatkin saaneet paljon kiitosta.
Mitä ominaisuuksia ihmiseltä mielestäsi vaaditaan, jotta hän viihtyisi työssä Opterin tuessa?
Opterin tuessa viihtymiseksi täytyy pitää yhteistyöstä muiden ihmisten kanssa ja olla tarkka erilaisten tukipyyntöjen yksityiskohdista. Koska Opterin ohjelmisto liittyy kuljetusratkaisuihin, on tietenkin eduksi, jos on kiinnostunut tekniikasta.
Mitä puuhailet vapaa-ajallasi?
Vietän mielelläni paljon aikaa luonnossa. Otan usein mukaan evästä ja kahvia, jotta voin viettää hieman pidemmän aikaa reitin varrelle sattuvissa upeissa paikoissa. Lisäksi tykkään laittaa kotia ja tavata ystäviä.
Toivotamme tervetulleeksi ScanCargon, joka käyttää nyt Opteria! ScanCargon seitsemän…
27-vuotias maailmanennätysmies Hans-Edward ”H-E” Jaqué Granström on Opterin uusi…
Tervetuloa Opterille! Tanskalainen ARQ on nuori kuljetusyritys, joka tarjoaa…
Vuonna 1942 perustettu Södra Sunnerbo Logistikcenter, joka tunnetaan myös…
Toivotamme Transmark OÜ:n tervetulleeksi Opterille! Virolaisella Transmarkilla on nykyaikainen…
Tervetuloa Opterille! Ruotsin Tidaholmissa toimiva Mr Express on marraskuusta…
Göteborgilainen Kollibee on kuljetusalan uusi toimija, jonka on perustanut…
Tervetuloa Opterille! Itä-Norjassa toimiva HSS Transport AS on erikoistunut…
Toivotamme Valbo Transport AB:n tervetulleeksi Opterille! Valbo Transportilla on…
Tervetuloa mukaan! Via Logistics on uusi toimija Norjan kuljetusmarkkinoilla…
Vuonna 1998 perustetun Br. Hansen Transportin pääkonttori sijaitsee Norjan…
Örebro Flyttningsbyrå tarjoaa omalla yli 15 ajoneuvon kalustollaan pääasiassa…
Norjalainen Plateful AS edistää kestävää elintarviketeollisuutta tekemällä yhteistyötä tuottajien…
Tervetuloa Opterin käyttäjäksi, Erkki Lepistö Oy! Yritys on merkittävä…
Vi välkomnar Godshotel & Transport ApS till Opter! Med…
A/S Møbelfrakt on erikoistunut kuljettamaan keittiö- ja kylpyhuonekalusteita sekä…
Vuonna 1985 perustettu göteborgilainen lähettiyritys Uppdraget AB käyttää nyt…
Yli 25 vuotta kuljetusalalla toiminut norjalainen Frode Bjønnes Transport…
Tervetuloa Opterille, Overhalla Transport! Vuonna 1972 perustettu yritys on…
Toivotamme Perfekt Transport Logistik AB:n tervetulleeksi! Ruotsalaisyritys tarjoaa asiakkailleen…
Norjalainen TNR Spedisjon hoitaa ajonsa nyt Opterin avulla. TNR…
Tanskalainen Straight Away otti Opterin käyttöön kesän kynnyksellä. Vuonna…
Tervetuloa Opterille! Gävle Cargo, Gävle Fjärrfraktin uusi sisaryhtiö, tarjoaa…
Kuljetus- ja logistiikkayhtiö Mantum työllistää yli 250 henkilöä, ja…
Tervetuloa Opterille! Karjalaisen Rahti on pitkät perinteet omaava perheyritys…
Esittelyvuorossa on Ossi Aatola, uusi käyttöönottokonsulttimme. Ossin tehtävänä on…
Kehitystiimimme uusin jäsen Tomas Källström tuo mukanaan sekä energiaa…
Paikka on täytetty! Opter kasvaa koko ajan, ja rekrytoimme…
Opterilla on tammikuusta lähtien ollut uusi kehityspäällikkö. Tommy Gustavsson…
Olemme mukana Transport & Logistics -messuilla, jotka järjestetään Nova…
Uusi tukiteknikkomme Veikka Liski on työskennellyt puoli vuotta tukemassa…
Gøril Sundt on vuoden 2023 alusta lähtien työskennellyt Opterin…
Opter Driverin iOS-versio on täysin uusi sovellus, joka korvaa…
Laurilla on logistiikkainsinöörin koulutus ja Opter tuli hänelle tutuksi…
Ben David Kristensen aloitti työnsä tukiteknikkona Norjan Opterilla lokakuussa.…
Yhä useampi tanskalaisyritys käyttää Opteria, minkä seurauksena asiakastuen ja…
Tekninen tukemme on tärkeä linkki asiakkaiden ja kehittäjien välillä.…
Haluatko päästä hyödyntämään kielitaitoasi ja työskennellä sekä tekniikan että…
Dieselin ja muiden polttoaineiden voimakkaasti kohonneet hinnat vaikuttavat moniin…
Mohammed on vastavalmistunut insinööri, joka innostuu yhtä lailla draamasta…
Käytössämme on jo muutaman kuukauden ajan ollut Microsoft Azure…
Haluatko kuulla lisää siitä, mitä Opterilla tapahtuu? Seuraa Facebook-…
Ponin omistaja, hiihtopummi ja moottoripyöräilijä. Opterin uusimmalla työntekijällä Thomas…
”Etsimme järjestelmää, joka kattaisi kaikki tarpeemme ja Opter pystyi…
Opterin tiimi sai kesän kynnyksellä uuden vahvistuksen Nina Lundqvistista.…
Haluatko kuulla, mikä on nostanut Opterin johtavaksi toiminnanohjausjärjestelmäksi pohjoismaisissa…
”Asiakkaamme ovat toivoneet sujuvampaa prosessia, ja näimme heti Opterin…
”Haluamme olla eturintamassa. Opter tarjoaa ratkaisuja, joiden avulla se…
Cecilia Haleen on yksi Opterin asiakastuen asiantuntevista työntekijöistä.Osana tukitiimiämme…
Jonas Sand on työskennellyt Opterilla kehittäjänä vuodesta 2012. Hänen…
Oletko terävä-älyinen .NET-kehittäjä, joka hallitsee pitkäjänteisen työskentelyn? Kehitämme työkaluja,…
Ruotsissa toimiva PostNord Bud palasi tammikuussa vanhaan nimeensä PEX…
Kotisivumme uusi ja parempi ulkonäkö auttaa löytämään sen mitä…
Etsimme henkilöä, jonka intohimona on ymmärtää ja selittää tekniikkaa.…